Tulosta

Patria-konsernin tulos tilikaudella 2016 oli odotusten mukainen. Liikevaihto nousi edellisvuodesta, ja konsernin kannattavuus oli hyvä. Tilikauden aikana kilpailuviranomaiset hyväksyivät toukokuussa 2016 osakekaupan, jolla Suomen valtio myi 49,9 prosenttia Patria Oyj:stä Kongsberg Defence & Aerospace AS:lle. Suomen valtio omistaa Patria Oyj:stä nyt 50,1 prosenttia. Samalla ylimääräinen yhtiökokous nimitti Patria Oyj:lle uuden hallituksen ja hallitus puolestaan uudeksi toimitusjohtajaksi Olli Isotalon.

Uudet tilaukset ja tilauskanta

Uusien tilausten arvo tilikaudella oli 268,5 miljoonaa euroa (299,0 miljoonaa euroa vuonna 2015). Uusista tilauksista puolustustarvikkeiden ja huollon osuus oli 88 % (92 %) ja siviilituotteiden osuus 12 % (8 %). Joulukuun lopussa konsernin tilauskanta oli 857,7 miljoonaa euroa (1 056,4 miljoonaa euroa).

Liikevaihto ja kannattavuus

Konsernin tilikauden liikevaihto kasvoi ennakko-odotusten mukaisesti 14,6 % vuoteen 2015 verrattuna ja oli 489,9 miljoonaa euroa (427,7 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja 462,0 miljoonaa euroa vuonna 2014). Liikevaihdosta puolustustarvikkeiden ja niiden huollon osuus oli 95 % (93 %) ja siviilituotteiden osuus vastaavasti 5 % (7 %). Tilikauden liikevaihdosta 41 % (31 %) kertyi Suomen ulkopuolelta.

Konsernin tilikauden liikevoitto oli 74,6 miljoonaa euroa ja 15,2 % liikevaihdosta (46,8 miljoonaa euroa, 10,9 %). Konsernin tilikauden tulos ennen veroja oli 71,7 miljoonaa euroa (44,4 miljoonaa euroa). Konsernin tilikauden oman pääoman tuotto oli 26,2 % (19,0 %).

Merkittävät hankkeet

Useat yhtiön tulevaisuuden kannalta tärkeät projektit ja kumppanuushankkeet etenivät suunnitellusti. Alkuvuodesta 2016 Patria julkisti merkittävän Patria AMV 8x8 panssaroidun pyöräajoneuvotilauksen Arabiemiraatteihin. Sopimus on jatkoa menestyksekkäälle yhteistyölle Arabiemiraattien puolustusvoimien kanssa.

Toukokuussa Patria osti vähemmistöosuuden (25 %) kyberturvallisuuteen erikoistuneesta Silverskin Information Security Oy:stä. Kaupalla Patria kasvattaa liiketoimintaansa kyberturvallisuuden alueella, ja tehty kauppa avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä kansainvälisillä markkinoilla että Suomessa.

Kesäkuussa Millogin tytäryhtiö Senop Oy osti oululaisen optoelektroniikkaan erikoistuneen Rikola Ltd Oy:n liiketoiminnan. Senop keskittyy modernin sensoriteknologian kehittämiseen ja vaativaan järjestelmäintegraation tuottamiseen.

Heinäkuussa BAE Sys­tems Austra­lian ja Pat­rian yh­teis­työs­sä Austra­lian Land 400 -hank­kee­seen tar­joa­ma pans­sa­roi­tu tie­dus­te­lua­jo­neu­vo AMV35 va­lit­tiin mu­kaan asiak­kaan 12 kuu­kaut­ta kes­tä­vään tes­ti- ja ar­vioin­ti­vai­hee­seen.

Syyskuussa Patria teki sopimuksen Rajavartiolaitoksen kahden Agusta/Bell 412 EP-helikopterin modernisoinnista. Järjestelmäpäivitys sisältää avioniikan ja tehtäväjärjestelmien, potilaspaarien ja lämpökameran (FLIR) uusinnan sekä videodatayhteyden integroinnin koptereihin.

Patria Pilot Training ja ASTCO Finland solmivat yhteistyösopimuksen lentoyhtiöiltä edellytettävän lentävän henkilökunnan turvakoulutusyhteistyöstä.

Lokakuussa Finnair ja Patria Pilot Training solmivat sopimuksen uusien liikennelentäjien kouluttamisesta. Sopimuksen mukaan Patria toteuttaa MPL eli Multi-Crew Pilot License -koulutusohjelman Finnairille yhdessä Finnair Flight Academy Oy:n kanssa.

Patria teki lokakuussa sopimuksen osavalmistuksesta Airbusin A320-koneohjelmaan. Patrian jatkossa valmistamat hiilikuiturakenteet toimitetaan Saksaan osaksi A320-pyrstökokoonpanoa.

Joulukuussa Patria luovutti Suomen ilmavoimille viimeisen Mid-Life Upgrade 2 -elinkaaripäivityksen läpikäyneen F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän. Elinkaaripäivityksessä Patria on toteuttanut Ilmavoimien Horneteihin muun muassa ilmasta maahan -aseistuksen edellyttämiä laitteiden ja järjestelmien asennus- ja muutostöitä.

Patria on vuoden aikana ollut esillä useassa eri puolustusalan suuressa tapahtumassa, kuten esimerkiksi DIMDEX-tapahtumassa Qatarissa, Defence Services Asia -tapahtumassa Malesiassa, Black Sea Defense & Aerospace -tapahtumassa Romaniassa, Eurosatory-tapahtumassa Ranskassa, DVD2016-tapahtumassa Isossa-Britanniassa sekä Helitech International -tapahtumassa Hollannissa.

Toiminnan vastuullisuus ja läpinäkyvyys

Vuoden 2016 aikana Patria panosti edelleen eettisen toiminnan kehittämiseen ja jatkoi työtään ympäristöministeriön koordinoiman Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen parissa. Yhtiö on sitoutunut kehittämään hallinnoimiensa kiinteistöjen energiatehokkuutta sekä kehittämään työturvallisuutta entisestään ja siten vähentämään työtapaturmia.

Patria ja Vapo sopivat yhteistyösopimuksen energiaratkaisujen ja kumppanuuden kehittämisestä. Osapuolet kehittävät energiatehokkuutta ja lisäävät kotimaisten polttoaineiden osuutta. Lisäksi yritykset solmivat kaksi merkittävää pitkäaikaista lämmöntoimitussopimusta.

Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen on jo vuosia ollut Patrian tuen piirissä. Tätä työtä tukea jatkettiin edelleen. Patria tukee ainoan suomalaisen sarjatuotantoon päässeen hävittäjäkoneen VL Myrskyn entisöintiprojektia. Tärkeä osa entisöintityötä on Jyväskylän ja Vantaan nuorisotyöpajojen sekä teknisen alan oppilaitoksissa opiskelevien nuorten osallistuminen.

Näkymät

Kotimaisella asiakkaalla Puolustusvoimilla on tarjous- ja selvittelyvaiheissa Patrialle strategisesti tärkeitä ja ennätyksellisen suuria projekteja, jotka ovat koko maan puolustusteollisuuden tulevaisuuden kannalta olennaisia. Tilauskannan kehitys riippuu edelleen myös suurten tarjousvaiheessa olevien vientihankkeiden liikkeellelähdöstä kansainvälisillä markkinoilla muun muassa Australiassa ja Lähi-Idässä. Sisäisesti yhtiö jatkaa toimintansa kehittämistä entistä kustannustehokkaammaksi ja joustavammaksi.

Lisätietoja:

Vuosikatsaus 2016 on saatavilla 28. huhtikuuta 2017 pidettävän yhtiökokouksen jälkeen internetsivuilla www.patria.fi.

Talousjohtaja Ville Jaakonsalo, p. 0500 881 070, [email protected]

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja. Konserni toimii Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Puolassa, USAssa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa ja Etelä-Afrikassa. Konsernissa toimii 2 800 ammattilaista.

www.patria.fi